Mitä arvostan? Entä sinä? Eipä ole pieni kysymys minulle. Helposti voisin luetella listan asioista, joita ajattelen pitäväni arvossa. Listalla voisivat varmasti olla terveys ja sosiaaliset suhteet. Vai ovatko ne vain sosiaalisesti suotavia vastauksia siihen, mitä arvostan ja pidän tärkeänä. Lomalla on aikaa tätäkin pohtia.
Pohdinta lähti liikkeelle jo keväällä, kun lueskelin Anu Tevanlinnan Hyvinvointia mielelläsi ja osallistuin Arto Pietikäisen arvoja käsittelevään koulutuspäivään. Anu Tevanlinnan kirjan takakannessa todetaan: ”Elämäntapamuutoksesi saa vankan pohjan, kun muutos pohjautuu arvoihisi ja juuri sinulle sopiviin tapoihin.” Kirjassa tarjotaan menetelmiä epäterveellisten tapojen muuttamiseen ja keinoihin rakentaa terveyttä edistäviä tapoja. Kirjan työkalupakin menetelmät pohjautuvat tutkittuun tietoon, joten harjoittelemaan voi ryhtyä turvallisin mielin. Arto Pietikäinen on kirjoittanut monta kirjaa ja yksi niistä on Arvoistasi kohti.
Miksi ihmeessä aloin pohtia olisivatko omat arvolistani maininnat terveydestä ja sosiaalisista suhteista kuitenkaan todellisia arvojani. Siitä yksinkertaisen raadollisesta syystä, että jäin pohtimaan ohjaavatko arvot lopulta toimintaani ja miten ne näkyvät valinnoissani. Ruodin tätä hetken ja saatoin todeta, että terveys ja laajemminkin hyvinvointi ovat kyllä ohjanneet valintojani ainakin ammatillisella alueella vahvastikin. Minulle henkilöstötyössä erittäin vahva ohjaava arvo on ollut ihmisten hyvä ja kunnioittava kohtelu ja heidän hyvinvointinsa tukeminen. Jos olen joutunut arvoristiriitaan tämän arvon kanssa työssä, niin sen olen joutunut ja saanut ratkaista. Arvoristiriidasta on syntynyt jonkinasteista pahoinvointia ja kipua. Joskus ratkaisu on ollut valinta siirtyä kohti jotain uutta, kun asiat eivät enää ole olleet oman vaikutuspiirini ulottuvissa.
Mutta entä tuo terveysarvo itseni kohdalla – nykyiset valintani tukevat terveyttäni paremmin, mutta kehitettävää on edelleenkin. Kyllä myönnän hieman nolona, että olenhan minä esim. työssäni aiemmin polttanut kynttilää molemmista päistä. Ja entäpä sosiaaliset suhteet – kun ne ovat minulle tärkeitä, niin miten ne valinnoissani näkyvät?
Mitkä arvot sinun valintojasi ja tekemistäsi ohjaavat oikeasti? Usein näiden kysymysten äärelle tulee, kun elämässä on menossa isoja asioita. Erityisesti jos pitäisi muuttaa jotain isoa tai vähän pienempääkin omassa elämässä. Arvopohdinta voi kuulostaa juhlalliselta, mutta lopulta kai kyse on siitä, millä on oikeasti merkitystä ja mikä on tärkeintä. Käykö niin, että elämässä ei olekaan aikaa tai muuta resurssia tärkeille asioille. Elämänvaiheet ja tilanteet vaihtelevat eikä lopulta toinen ihminen voi määritellä sinulle tärkeitä asioita, mutta hän voi auttaa näkemään ne. Mitä jää, kun turha riisutaan?
Olisiko niin, että voidessaan omassa arjessa elää tärkeiden arvojensa mukaan, niin elämä on omannäköistä ja -tuntuista. Ei aina lainkaan helppoa ja täydellistä, mutta epämukavuutta kestää, kun tunnistaa, miksi toimii niin kuin toimii.
Olisiko lomalla mahdollista elää vahvemmin aitojen arvojensa mukaisesti? Tärkeää olisi kuulla omia tarpeita ja tehdä hyviä tekoja itselleen myös arjessa olipa lomalla, eläkkeellä, töissä tai opinnoissa. No päivä kerrallaan – pidä huoli itsestäsi ja siitä, että on tilaa ja aikaa niille tärkeille jutuille.
”Kirjoittaja on työnohjaaja, psykologi, aikuisten lasten äiti ja puoliso – ja taipuvainen kiinnostumaan työstä ja ihmisestä. Hän on altistunut työlle jo vuosien ajan niin henkilöstötyössä kehittämispäällikkönä kuin psykologina eri alueilla sekä viimeisimmäksi myös yrittäjänä.”