Kävelylenkillä mieli lähti työstämään sitä, mitä ihailen. Tähän mieltäni varmasti vei kokemus ostos- ja kahvitteluhetkestä Päivölän navetalla. Anette Ruti oli toteuttanut omaa unelmaansa perustamalla puodin ja kahvilan pihapiiriinsä. Ihailin! Samalla pururataa tallatessani mieleeni muistui kollegan FB-virtaan linkitetty Sonja Aspisen haastattelu. Aiheena olivat hänen kokemuksensa ja näkemyksensä Ruotsin koronatilanteesta ja sen hoitamisesta erityisesti vanhusten osalta. Tuolloin jo pelkkä aihe oli kiinnostava siitäkin huolimatta, että koronateemaa on tullut joka tuutista. Tuosta kuuntelusta on jo aikaa enkä enää linkkiä edes löytänyt. Kävelyretkelläni tämä kuitenkin palasi mieleeni, kun mieli askarteli ihailtavien tekojen parissa.
Muistin, että minuun oli tehnyt vaikutuksen se, että haastateltava toi rohkeasti ja asiallisen vakavasti esille yhdenvertaisuutta vanhusten hoidon osalta. Kuulin keskustelua siten, että hän seisoi arvostamansa asian takana rohkeasti. Kommenteista huokui arvostus vanhenevaa ihmistä kohtaan ja halu edistää hyvää hoitoa juuri sitä tarvitsevan kohdalla. Ei hyvää hoivaa vain juhlapuheissa, vaan ihan siinä kovassa arjessa, mihin hoitohenkilöstö on koronan aikana joutunut. En ole ammattilainen hoitotyön sisällöissä, mutta minua kosketti aitous, mikä keskustelusta huokui.
Ihailupohdiskelut veivät työn onnistumiskokemusten pariin. Pääsin jäljille ja totesin, että itse olen pitkän työrupeamani aikana kipuillut kehittämistyössäni eniten juuri silloin, kun olen kokenut joutuvani ristipaineeseen omien arvojeni ja tekemisieni kanssa. Tai kun olen aistinut ja myöhemmin elänyt todeksi, että jokin asia tehdään vain sen takia, että niin pitää tehdä… Sen olen huomannut olevan erityisen tärkeää, että voi tehdä parhaansa ja olla edistämässä oikeita asioita oikeissa mittakaavoissa. Että saa suunsa auki silloin, kun pitää puhua. Silläkin uhalla, etteivät mielipiteet kaikkia miellytä tulee voida nostaa asioita esille. Silloin olen ihaillut itseäni.
Usein onnistumisen kokemukset ovat olleet tilanteita, joissa on löytynyt ratkaisuja, työskentelyssä on kehitetty ja kehitytty yhdessä samaan hiileen puhaltaen. Ne ovat voineet olla merkityksellisiä kohtaamisia, joita ei välittämättä ulkopuolisille jaeta. Siinä on jotain ihailtavaa!
Entä mistä sinä vaikutut ja mihin uskot omassa tekemisessäsi? Mikä sinun mielessäsi herättää työelämän ihastusta?
”Kirjoittaja on työnohjaaja, psykologi, äiti ja puoliso – ja taipuvainen kiinnostumaan työstä ja ihmisestä. Hän on altistunut työlle jo vuosien ajan niin henkilöstötyössä kehittämispäällikkönä kuin psykologina eri alueilla sekä viimeisimmäksi myös yrittäjänä.”
